Miun Koruja on yhden ihmisen pienyritys. Työskentelen päiväkodissa alle 4-vuotiaiden varhaiskasvatuksenopettajana. Iltaisin sekä viikonloppuisin toteutan unelmaani ilahduttaa muita koruilla, joita myös itse rakastan.
Olen muovaillut polymeerimassasta vuodesta 2015. Aloitin harrastukseni tekemällä lapseni nukkekotiin ruokia Youtubesta ohjeita katsellen. Osaamistani ja tarkkuuttani olen kehittänyt tekemällä erilaisia haastellisia muovailuja.
Olen aina rakastanut kaikenlaisia koruja, varsinkin korvakoruja ja melko nopeasti keksinkin voivani valmistaa niitä polymeerimassasta. Aloin kokeilla erilaisten herkkujen valmistusta ja hullaannuin niin, että muovailuja alkoi tulla enemmän kuin omaan tarpeeseen. Vuonna 2017 perustin oman tilin Facebookiin ja 2018 Instagramiin. Tuotteitani olen myynyt näiden kanavien kautta. Asiakkailta saamani positiivinen palaute työni laadusta sekä ihmisten ilahtuminen tuotteistani sai minut innostumaan lisää.
Muutaman vuoden muovailtuani lähinnä erilaisia herkkuja kiinnostuin myös muun tyyppisten korvakorujen tekemisestä. Suunnittelun aloitin hahmottelemalla lyijykynällä, millaisista sulkakorvakoruista itse tykkäisin. Siitä syntyivät ensimmäiset Design-korvakoruni. Inspiraation korvakoruihini saan luonnosta. Vuonna 2021 suunnittelin seuraavat mallit: Puutarha, Terälehti, Lehti, Jälki, Lehdykät ja Simpukat. Harjoittelin myös hartsin käyttämistä koruissa ja muutama malli syntyikin samana vuonna.
Rakkaus koruihin ja niiden luomiseen ei ole haihtunut näiden vuosien aikana, vaikka välillä muut asiat ovat vieneet huomioni. Päinvastoin vuoden 2021 aikana suunnittelemani design- korut ovat saaneet minut vihdoin uskomaan ammattitaitooni korusuunnittelijana ja synnyttäneet vahvan uskon siihen, että tämän tyylisiä koruja haluan tarjota asiakkailleni jatkossakin.

Saamiani palautteita
” On super kestävä ja kaunis. Päivittäin töissä käytössä ja vaikka lapsetkin siitä ”popsii” karkkeja ni on pysynyt ehjänä. ”
”Käytössä töissä ❤ . Lapset tykkää, aikuiset tykkää ja itse tykkään. Kehuja saavat. Korviksia ja avainnauha löytyvät sinun tekeminä”
”Pidin näitä koko illan kotona ja ihailin itseäni peilistä. Upeet!”
”Ihanan kevyet!”